Tosiseikkaerehdys ja poikkeama syy-yhteyden kulussa

Avainsanat: Tosiseikkaerehdys; tahallisuus; tuottamus; syy-yhteyden kulku; aberratio ictus; oikeudellinen erehdys; rikoslain 14 artikla.

1. Miksi seuraus ei yksin osoita tahallisuutta

Rikosvastuu ei voi perustua vain objektiivisesti tapahtuneeseen. On myös näytettävä, miten tekijä ymmärsi tosiasiallisen tilanteen tekohetkellä. Tosiseikkaerehdys esittää juuri tämän kysymyksen: vastaavatko rikoksen muodostavat todelliset olosuhteet henkilön ymmärrystä niistä ja mikä oikeudellinen merkitys mahdollisella erolla on?

Rikoslain 14 artikla yhdistää tietämättömyyden rikoksen muodostavista tosiseikoista tahallisuuden poissulkemiseen. Tuottamusvastuussa on lisäksi tutkittava, johtuiko tietämättömyys itsessään tuottamuksesta. Erehdys ei siis ole yleinen rankaisemattomuusperuste eikä vain lieventävä olosuhde. Se voi muuttaa itse oikeudellista luokitusta tai sulkea rikosvastuun pois. ^[1]

Analyysi kannattaa eroa tosiasiallista tunnusmerkistötekijää koskevan erehdyksen ja tarkoitetun seurauksen syntytavan poikkeaman välillä. Ensimmäinen koskee tietoisuuden sisältöä; jälkimmäinen vaatii arviota siitä, pysyykö todellinen syykulku syyllisen toiminnan laajuudessa. Kaikki tietämättömyys ei ole oikeudellisesti relevanttia eikä jokaista syy-yhteyden yksityiskohtaa tarvitse olla ennakoitu.

2. Tosiseikkaerehdyksen kohde

Erehdys voi koskea rikoksen kohdetta, uhrin asemaa, teon luonnetta, erityisiä olosuhteita tai muuta rikoksen osana olevaa seikkaa. Kun henkilö ottaa esineen aidosti uskoen sitä omakseen, kysymys ei ole varkaussäännöksen lukemisesta vaan tietoisuudesta esineen kuulumisesta toiselle. Kaikki arkisen tilanteen virheellinen arviointi ei silti ole tietämättömyyttä rikoksen muodostavasta tosiseikasta.

Eroa havainnollistaa toisen omaisuus. Uskominen esineen omaksi tosiasiallisen sekaannuksen vuoksi eroaa toisen omaisuuden tietoisesta ottamisesta uskossa, että se on sallittu velanperintäkeino. Jälkimmäisessä tosiseikat voidaan ymmärtää oikein mutta omankädenoikeus väärin. Varkauden, luvattoman omankädenoikeuden tai muun rikoksen tunnusmerkistöjen olemassaolo on ratkaistava erikseen, ei automaattisesti 14 artiklaan vetoamalla. ^[1]

Ankarampaan käsittelyyn johtavien olosuhteiden osalta on tutkittava lain vaatima suhtautuminen. Vakavampaa luokitusta ei voi päätellä vain erityispiirteen objektiivisesta olemassaolosta. Toisaalta ei voi yleisesti väittää tietämättömyyden aina sulkevan törkeän muodon pois: 11 artiklan 5 kohta sisältää erityissäännön ylimääräisille yhteiskuntavaarallisille seurauksille. Kukin piirre on sijoitettava tunnusmerkistöön ja arvioitava sovellettavien syyllisyyssääntöjen nojalla. ^[1]

3. Tosiseikkaerehdys, oikeudellinen erehdys ja normatiiviset tunnusmerkit

Tosiseikan ja oikeuden ero monimutkaistuu, kun rikos käyttää normatiivisia käsitteitä: virkamies, toisen omaisuus, virallinen asiakirja tai lupa. Tekijän ei tarvitse tietää tarkkaa oikeudellista määritelmää. Merkitystä on tietoisuudella lain arvioiman olosuhteen tosiasiallisesta ja yhteiskunnallisesta sisällöstä. Oikeudellisen koulutuksen puute ei merkitse tahallisuuden puuttumista.

Toisaalta olosuhteen oikeudellinen luonne ei salli kuvitteellista tietoa sen synnyttävistä tosiseikoista. Korkeimman kassaatiotuomioistuimen rikosjaoston yleiskokouksen tulkintapäätös nro 1, 7. kesäkuuta 2016, tulkinta-asia nro 1/2016, tarkastelee tietoa aiemmasta hallinnollisesta rangaistuksesta 343в artiklan 2 kohdan rikoksessa. Tuomioistuin erottaa ilman vastaanottajan läsnäoloa tapahtuneen tiedoksiannon pätevyyden todellisesta tiedosta: ei lain nojalla tapahtuneeksi katsottu tiedoksianto eikä henkilökohtaisen tiedoksiannon puuttuminen korvaa tosiasiallista tutkimista. ^[2]

Menetelmällisesti tällä kannalla on merkitystä tietyn rikoksen ulkopuolellakin: prosessitoimi voi tuottaa oikeusvaikutuksia todistamatta itsessään vastaanottajan suhtautumista. Toisaalta tieto voidaan näyttää muulla hyväksyttävällä näytöllä. Todellista tietoisuutta on analysoitava eikä oletettava syyttäjän tai puolustuksen eduksi.

4. Tahallisuuden poissulkeminen ja mahdollinen tuottamusvastuu

Tosiseikkaerehdyksen osoittamisen jälkeen analyysi ei lopu tahallisuuden puuttumiseen. On määritettävä, onko tietty rikos rangaistava myös tuottamuksellisena ja johtuiko tietämättömyys vaaditun ja mahdollisen huolellisuuden laiminlyönnistä. Tuottamuksellinen toiminta on rangaistavaa vain laissa säädetyissä tapauksissa. Ei siis ole yleistä «tuottamuksellista varkautta», joka automaattisesti korvaisi poissuljetun tahallisuuden. ^[1]

Vaadittua huolellisuutta ei voi määritellä pelkän haitallisen tuloksen perusteella. On näytettävä, mitä yksilöllisesti olisi voitu tarkistaa, mikä tarkistusperuste oli ja oliko henkilöllä tarvittava mahdollisuus. Kyvyttömyys tunnistaa tosiseikka ja perusteeton kieltäytyminen saatavilla olevasta tarkistuksesta ovat eri tilanteita.

Ajatellaan työntekijää, joka käyttää väärin merkityn säiliön sisältöä. Jos merkintä ja työjärjestelyt eivät antaneet epäilyperustetta, erehdys on arvioitava eri tavoin kuin tilanteessa, jossa selvät varoitusmerkit tietoisesti sivuutettiin. Toisen merkintävirhe ei välttämättä sulje työntekijän vastuuta pois mutta ei automaattisesti luo sitä. Kukin vastaa omasta vaaditusta huolellisuustasostaan.

5. Identiteettierehdys ja osumapoikkeama

Välittömän kohteen identiteettierehdystä ja osumapoikkeamaa ei saa yhdistää yhdeksi luokaksi. Ensimmäisessä tekijä suuntaa toimintansa havaitsemaansa henkilöön mutta tunnistaa tämän väärin. Toisessa yhteen kohteeseen suunnattu teko osuu toiseen toteutuksen tai syykulun poiketessa.

Kun valittu ja havaittu henkilö on se, johon todella vaikutetaan, mutta nimi on väärä, virhe voi olla perusrikokselle merkityksetön oikeudellisten ominaisuuksien vastatessa toisiaan. Henkilön aseman ollessa perustava tai ankaroittava tunnusmerkki kysymys kuitenkin vaatii lisäarviota. Elämäkerrallinen identiteetti ja rikosoikeudellinen asema eivät ole sama asia.

Osumapoikkeamassa, perinteiseltä nimeltään aberratio ictus, ei riitä väittää tahallisuuden «siirtyvän» todelliseen uhriin. Rikoslaissa ei ole yleistä sääntöä tällaisesta automaattisesta siirrosta. On arvioitava alkuperäinen kohde, muihin kohdistuvan vahingon ennakointi ja tekijän suhtautuminen tähän mahdollisuuteen. ^[1]

Tässä suosittu lähestymistapa yksilöi syyllisyyden jokaista kohdetta kohti. Kun suora tahallisuus yhtä henkilöä kohtaan ja tuottamuksellinen aiheuttaminen toista kohtaan näytetään, voidaan harkita yritystä yhdessä tuottamuksellisen rikoksen kanssa, jos tunnusmerkit ja konkurrenssin edellytykset täyttyvät. Analyysi eroaa, kun toisen henkilön vahingoittaminen tietoisesti hyväksyttiin. Kyse on perustellusta eriyttämiskehyksestä, ei väitteestä kaikkien tapausten samasta ennalta määrätystä luokituksesta.

6. Olennaiset ja epäolennaiset poikkeamat syy-yhteyden kulussa

Tahallisuus ei vaadi syy-yhteyden jokaisen fyysisen yksityiskohdan ennakointia. Seurausrikoksissa on kuitenkin oltava aineellinen yhteys tekijän ymmärtämän toiminnan ja todella syntyneen seurauksen välillä. «Epäolennainen poikkeama» on hyödyllinen vain, jos selitetään, miksi ero ei muuta syyllisyyden kattaman aiheuttamisen luonnetta.

Käytännön ohjeena kysytään, toteutuiko tahallisen toiminnan luoma vaara vai syntyikö laadullisesti erilainen itsenäinen tapahtumakulku. Ajallinen läheisyys, mekanismi, kolmannen osapuolen toiminta ja kehityksen poikkeuksellisuus ovat relevantteja. Mikään ei yksin riitä: harvinainen lääketieteellinen mekanismi ei välttämättä ole rikosoikeudellisesti ennakoimaton eikä ajallinen läheisyys osoita syy-yhteyttä.

Kaksi vastaväitettä on erotettava. Ensimmäinen on, ettei toiminta lainkaan aiheuttanut seurausta. Toinen on, ettei aiheutettu seuraus sisältynyt näytettyyn tahallisuuteen. Yhden hylkääminen ei automaattisesti kumoa toista. Oikeudellisesti relevantti syy-yhteys ja syyllisyys ovat syytteen erilliset tekijät.

7. Peräkkäiset teot ja virheellinen usko täyttymiseen

Erityisen opettavaisia ovat tapaukset, joissa tekijä uskoo seurauksen jo syntyneen vaikka se todella seuraa myöhemmästä teosta. «Yleisen tahallisuuden» teoriakaava ei saa poistaa tarvetta näyttää suhtautuminen jokaiseen olennaiseen tekoon. Alkuperäinen tarkoitus ei automaattisesti tee jokaisesta myöhemmästä teosta saman seurauksen tahallista aiheuttamista.

Ajatellaan analyyttistä esimerkkiä: henkilö hyökkää tappaakseen, uskoo virheellisesti uhrin kuolleen ja tekee toisen teon, joka todella aiheuttaa kuoleman. On näytettävä kuolinsyy, virheellisen uskon syntyhetki ja se, jatkoiko myöhempi toiminta alkuperäistä toteutusta vai oliko se itsenäinen teko eri syyllisyysmuodolla.

Näytön mukaan voidaan harkita eri rakenteita: täyttynyttä tahallista rikosta epäolennaisella poikkeamalla; yritystä yhdessä myöhemmän tuottamuksellisen aiheuttamisen kanssa; tai muuta luokitusta, jos tuottamusvastuun tunnusmerkit puuttuvat. Valinta perustuu sovellettavien rikosten yksilöllisiin tunnusmerkkeihin, ei yleiseen käsitykseen tekijän moitittavuudesta. Ennalta valittu luokitus ei korvaa tarvittavaa lääketieteellistä tai teknistä rekonstruointia.

8. Erehdyksen näyttäminen ja jälkiviisausolettamien estäminen

Erehdys koskee sekä tosiseikkoja että oikeudellista arviointia. Se voidaan näyttää syytetyn selityksillä, toiminnalla ennen tekoa ja sen jälkeen, viesteillä, asiakirjoilla, ympäröivillä oloilla ja erityislausunnoilla. Väite «en tiennyt» ei yksin riitä, mutta tunnustuksen puuttuminen ei salli tahallisuuden olettamista. Vaikenemisoikeus ei ole tietoisuuden näyttöä. ^[3]

Syytteen ja tuomion perustelujen on yksilöitävä tarkasti, mitä henkilö ymmärsi. Kaava «toimi tahallisesti» ei ratkaise kiistaa tietyn aseman, esineen sisällön tai tosiasiallisen edellytyksen tuntemisesta. Kun näyttö mahdollistaa tekijän olennaisesti eri ymmärrykset, ne on tutkittava eikä hylättävä vetoamalla seurausten vakavuuteen.

Asiantuntijanäyttö voi selittää havaintokyvyn tai lääketieteellisen mekanismin mutta ei korvaa tuomioistuimen tahallisuuspäätelmää. Rikosprosessilain 303 artiklan näyttövaatimus koskee myös subjektiivisia tekijöitä. Näytetty tietoisuus on siksi erotettava oletuksesta, miten vastaajan asemassa olevan «olisi pitänyt» ajatella. ^[3]

9. Johtopäätös

Tosiseikkaerehdys ja syykulun poikkeama ovat eri perusteita syyllisen aiheuttamisen tutkimiseen. Ensimmäinen koskee tietämättömyyttä rikoksen muodostavista tosiseikoista; toinen ennakoidun ja todellisen seurausmekanismin suhdetta. Niitä yhdistää periaate, ettei objektiivinen seuraus korvaa näytettyä syyllisyyttä.

Luotettava käytännön analyysi etenee täsmällisen rikoksen, relevantin tosiseikan, todellisen ymmärryksen, syymekanismin ja syyllisyysmuodon kautta vasta lopulliseen oikeudelliseen luokitukseen. Tämä välttää sekä automaattisen vapauttamisen jokaisella tietämättömyysväitteellä että jokaisen aluksi moitittavasta toiminnasta jotenkin seuraavan tuloksen automaattisen syyksilukemisen.

Artikkeli on yleinen oikeusteorian ja käytännön tarkastelu. Yksittäinen asia vaatii relevanttina aikana sovellettavan lain ja rikoslain 2 artiklan huomioimista. Hypoteettiset esimerkit palvelevat vain oikeudellista analyysia eivätkä kuvaa todellisia tapauksia.