Jatkettu rikos ja sen erottaminen reaalikonkurrenssista

Avainsanat: Jatkettu rikos; reaalikonkurrenssi; rikoslain 26 artikla; yhtenäinen syyllisyys; oikeudellinen luokitus; rikoksen yhtenäisyys.

1. Rikoksen yhtenäisyys ei ole prosessuaalinen tarkoituksenmukaisuuskysymys

Moitittavien tekojen sarja voi muodostaa yhden jatketun rikoksen, useita reaalikonkurrenssissa olevia rikoksia tai muun monimutkaisen rikollisen toiminnan muodon. Valinta näiden rakenteiden välillä ei riipu halusta lyhentää syytettä tai alentaa rangaistusta. Valinta seuraa lakisääteisistä tunnusmerkeistä ja osoitetuista yhteyksistä yksittäisten tekojen välillä.

Rikoslain 26 artikla luo aineellisoikeudellisen yhtenäisyyden määrätyin edellytyksin ja sulkee 23–25 artiklan pois siihen sisältyviltä teoilta. Reaalikonkurrenssi sen sijaan edellyttää itsenäisiä rikoksia, joiden rangaistukset määritetään ensin erikseen ja joihin sitten sovelletaan yhteisen rangaistuksen sääntöjä. Virheellinen yhdistäminen tai erottaminen vaikuttaa siis paitsi rangaistukseen myös syytteen kohteeseen. ^[1]

Keskeinen väite on, että jatkettu rikos on näytettävä yksilöllisillä objektiivisilla ja subjektiivisilla yhteyksillä. Tekojen samankaltaisuus on tarpeellinen mutta riittämätön. Sama motiivi, sama uhri tai läheiset päivämäärät eivät korvaa 26 artiklan 1 kohdan yhteisiä vaatimuksia.

2. Ensimmäinen kriteeri: saman rikostyypin erilliset teot

Jatkettu rikos vaatii vähintään kaksi tekoa, joista kukin itsenäisesti täyttää saman rikoksen saman tai eri lakisääteisen tekomuodon. Perus- ja törkeitä muotoja voidaan yhdistää laissa säädetyin edellytyksin. Varkautta, petosta ja virkamiehen kavallusta ei kuitenkaan voi mielivaltaisesti yhdistää vain siksi, että ne kaikki tavoittelevat taloudellista hyötyä. ^[1]

Ennen yhtenäisyyden harkintaa jokainen teko on yksilöitävä ajan, paikan, kohteen, toteutustavan, tekijän ja syyllisen suhtautumisen mukaan. Ilmaus «teki rikkomisia usean kuukauden ajan» ei mahdollista yksittäisten tekojen tunnusmerkkien eikä niiden yhteyden arviointia. Kokonaistulos ei vapauta syyttäjää tästä todistustaakasta.

Toisaalta jokainen fyysinen liike ei ole 26 artiklan mukainen erillinen teko. Useat peräkkäiset liikkeet saman omaisuuden ottamisen aikana voivat muodostaa yhden täytäntöönpanoteon. Luonnostaan yhtenäisen toiminnan pilkkominen ja sitten «uudelleen yhdistäminen» 26 artiklan nojalla on yhtä epätarkkaa kuin todella itsenäisten rikosten yhdistäminen.

3. Lyhyet aikavälit ja samat olosuhteet

Laki ei aseta yleistä päivien enimmäismäärää tekojen välille. Lyhyiden aikavälien vaatimus on arvioiva, ja sitä on tarkasteltava suhteessa rikoksen luonteeseen, olosuhteiden pysyvyyteen ja myöhempien tekojen tilaisuuksien syntytapaan. Lain ulkopuolisen aikarajan käyttö, joka automaattisesti ratkaisisi jokaisen asian, on virheellistä. ^[1]

Lyhyt väli voi tukea yhtenäisyyttä, mutta ei osoita sitä yksin. Kaksi samana päivänä täysin eri tilanteissa tehtyä petosta voivat vaatia erillisen arvioinnin. Pidempääkään väliä ei saa tarkastella irrallaan toistuvasta toiminnasta, jossa teot tehtiin. Perusteluissa on aina selitettävä, miksi kyseinen aika on lyhyt arvioitavassa rikollisessa toiminnassa.

Samat olosuhteet eivät vaadi jokaisen ulkoisen ehdon ehdotonta identtisyyttä. Merkityksellistä on pysyvä ydin: annetut tehtävät, pääsy omaisuuteen, käytetty mekanismi, toistuva mahdollisuus ja vuorovaikutuksen malli. Osoitteen muuttuminen ei välttämättä sulje yhtenäisyyttä pois; muuttumaton osoite ei välttämättä luo sitä.

Ajatellaan kassanhoitajaa, joka toistuvasti kavaltaa uskottuja summia samalla kirjanpitomenettelyllä. Tämä eroaa siitä, että myöhemmin hankitaan toisen rahaa erillisellä petoksella työntekijän tehtävän ulkopuolella. Yhteinen rikastumisaikomus ei poista tunnusmerkistöjen ja tosiasiallisten olosuhteiden eroja.

4. Yhtenäinen syyllisyys ja subjektiivinen yhteys

Yhtenäistä syyllisyyttä on tarkasteltava yhdessä vaatimuksen kanssa, jonka mukaan myöhemmät teot jatkavat aiempia myös subjektiivisesti. Kaikkien tekojen tahallisuus ei riitä. On selvitettävä, miten aiempi toiminta liittyy päätökseen toimia uudestaan ja säilyykö yhtenäinen suunta olennaisesti samanlaisissa olosuhteissa. ^[1]

26 artiklan 1 kohta ei nimenomaisesti vaadi tekijän suunnitelleen ennen ensimmäistä tekoa kaikkien myöhempien tekojen lopullista määrää ja tarkkoja päivämääriä. Yksityiskohtaisen ennakkosuunnitelman puuttuminen ei siksi ole itsenäinen peruste jatketun rikoksen epäämiselle. Vastaavasti yleinen oletus «rikollisesta taipumuksesta» ei korvaa näyttöä subjektiivisesta yhteydestä.

Lausumat, viestit, kirjanpitotoimet, saman suunnitelman toistuva käyttö ja reaktiot aiemman teon jälkeen voivat olla relevantteja näyttönä. Ne on arvioitava yksilöllisesti muuttamatta arkista samankaltaisuutta tahallisuusolettamaksi. Erityistä varovaisuutta vaatii tekojen yhdistäminen, kun syyllisyyden muodot tai laadulliset suunnat eroavat.

5. Yhtenäisyyden lakisääteiset rajat

26 artiklan 6 kohta rajoittaa nimenomaisesti oppia eri henkilöiden persoonaan kohdistuvissa rikoksissa ja syytekirjelmän jättämisen jälkeen tehdyissä teoissa sekä aiemmissa teoissa, joita siihen ei sisällytetty. Näitä rajoja ei voi ylittää vain toiminnan tosiasiallisen samankaltaisuuden perusteella. Myös jätetyn syytteen tarkka laajuus on tutkittava. ^[1]

Eri uhreja koskevaa kieltoa ei saa muotoilla yleiseksi säännöksi, jonka mukaan mikä tahansa useampaa omistajaa koskeva rikos sulkisi 26 artiklan pois. Laki tarkoittaa tiettyä rikosryhmää. Yhdistelmärikokset ja useita suojattuja etuja koskeva toiminta vaativat oikeudellisen luonteensa analyysia, eivät vain asianomaisten mekaanista laskemista.

Asioiden prosessuaalinen yhdistäminenkään ei osoita aineellisoikeudellista yhtenäisyyttä. Toisaalta eri episodien käsittely erillisissä menettelyissä ei vapauta tuomioistuinta sovellettavien konkurrenssisääntöjen arvioinnista ja aiempien tuomioiden huomioimisesta. Lakisääteiset rajat ja tosiasiallinen identiteetti ovat olennaisia, eivät pelkät asianumerot.

6. Kokonaisuuden luokituksen määrittäminen

Jatketun rikoksen rangaistavuus määräytyy mukaan luettujen tekojen ja niiden yhteisen tuloksen kokonaisarvioinnista. Tämä ei salli samaan rikoskohteeseen liittymättömien arvojen yhteen laskemista tai näyttämättömien episodien sisällyttämistä törkeän tekomuodon rajan saavuttamiseksi. Ensin on näytettävä yhtenäisyyden laajuus; vasta sitten voidaan arvioida kokonaisuutta. ^[1]

26 artiklan 3 ja 4 kohta sisältävät erityissäännöt perusmuodon ja törkeiden muotojen yhdistämiseen. Johtopäätöstä ei voi supistaa mekaaniseksi kaavaksi «yksi episodi on vakavampi, joten kokonaisuus saa ankarimman luokituksen». Laki vaatii ankaroittavien olosuhteiden merkityksen huomioimista koko rikollisessa toiminnassa. Arvio on perusteltava eikä vain ilmoitettava.

Myös eri täyttymisvaiheet on nimenomaisesti säännelty. Täyttyneitä tekoja ja yrityksiä yhdistettäessä 26 artiklan 5 kohta sallii yrityssääntöjen mukaisen rankaisemisen, jos täyttyneet teot eivät olennaisesti vaikuta koko rikolliseen toimintaan. Yksi täyttynyt episodi ei siten automaattisesti ratkaise kokonaisuuden luokitusta. ^[1]

7. Reaalikonkurrenssi ja siihen liittyvät rakenteet

Vaaditun yhtenäisyyden puuttuessa itsenäiset rikokset eivät lakkaa olemasta. 23–25 artikla soveltuvat, jos niiden edellytykset täyttyvät. Reaalikonkurrenssi koskee erillisillä teoilla tehtyjä eri rikoksia; yksi teko, joka täyttää useita rikoksia, herättää ideaalikonkurrenssin kysymyksen. Nämä erot ratkaistaan ennen yhteisen rangaistuksen laskemista. ^[1]

Jatkettua rikosta ei pidä sekoittaa jatkuvaan rikokseen. Ensimmäisessä erilliset tunnusmerkistön täyttävät teot yhdistetään lailla. Jälkimmäisessä yhtä oikeudenvastaista tilaa ylläpidetään ajan kuluessa tai tunnusmerkistö täyttyy jatkuvasti rakenteensa salliessa. Kiellettyjen esineiden toistuva hankinta ja jo hankitun esineen keskeytymätön hallussapito eivät saa identtistä analyysia.

Systemaattista tekemistä tai ammatiksi harjoitettua toimintaa edellyttävillä rikoksilla on myös oma rakenteensa. Toistaminen tai jatkuva toiminta voi olla itse tunnusmerkistötekijä. 26 artiklaa ei tule käyttää kaiken toistamisen yleiseksi selitykseksi. Lähtökohdan on aina oltava täytäntöönpanoteko ja tietyn säännöksen muut tunnusmerkit.

8. Oikeuskäytännön esimerkki ja näytön arvioinnin täsmällisyys

Korkeimman kassaatiotuomioistuimen kolmannen rikosjaoston tuomio nro 664, 29. joulukuuta 2010, rikosasia nro 686/2010, käsitteli kahdeksaa notaarin todistusta 311 artiklan ja 26 artiklan mukaisessa syytteessä. Esimerkki havainnollistaa soveltamista omaisuusrikosten ulkopuolella; se ei luo yleistä oletusta, että jokainen saman henkilön laatima asiakirja muodostaa yhden rikoksen. ^[2]

Virheellisen yhdistämisen vastaisen puolustuksen on yksilöitävä puuttuva tekijä: eri rikostyyppi, katkenneet olosuhteet, erimuotoinen syyllisyys, subjektiivisen yhteyden puuttuminen tai lakisääteinen kielto. Erimielisyys kokonaisluokituksesta ei korvaa episodien analyysia. Toisaalta virheellistä erottamista vastustavan puolustuksen on osoitettava näytetty yhteinen ydin ja jokaisen edellytyksen täyttyminen.

Tuomion perustelujen on mahdollistettava arviointi siitä, mitkä teot sisällytettiin ja miksi. Rikosprosessilain 305 artiklan 3 kohta vaatii todettuja tosiseikkoja, näyttöperustaa ja oikeudellisia perusteluja; tämä ei sovi yhteenvetoon, joka peittää näyttämättömät episodit kokonaissummaan. Jos tekoja suljetaan pois, vaikutukset jäljelle jäävien luokitukseen ja rangaistukseen on arvioitava. ^[3]

9. Rangaistuksen määrääminen ja kielletty kaksinkertainen huomioiminen

Jatkettu rikos ei välttämättä takaa edullisempaa lopputulosta. Kohteen tai seurausten yhteenlaskettu arvo voi johtaa törkeään tekomuotoon. Reaalikonkurrenssikaan ei automaattisesti tarkoita jokaisen rangaistuksen aritmeettista summaa. Vertailun on seurattava lakia eikä intuitiota, että jokin luokitus olisi aina «lievempi». ^[1]

Rangaistusta määrättäessä episodien määrä, kesto ja sitkeys voivat olla relevantteja tietylle rikokselle. Silti 56 artiklaa on noudatettava: olosuhdetta, jonka lainsäätäjä on jo ottanut huomioon rikoksen määritelmässä, ei saa käyttää uudestaan itsenäisenä ankaroittamisperusteena. Kokonaissumma ei voi sekä luoda luokitusta että ilman lisäperusteluja tulla toiseksi raskauttavaksi tekijäksi. ^[1]

10. Johtopäätös

Jatkettu rikos on lakisääteinen yhtenäisyys, ei näytön tiivistämistekniikka. Sen soveltaminen vaatii jokaisen teon itsenäistä tunnusmerkistön täyttymistä, osoitettua objektiivista ja subjektiivista yhteyttä ja lakisääteisen esteen puuttumista. Reaalikonkurrenssi soveltuu, kun rikokset pysyvät itsenäisinä ja sen omat edellytykset täyttyvät.

Luotettavimmassa käytännön menetelmässä on kaksi vaihetta: tutki ensin jokainen teko itsenäisesti ja sitten näytettyjen tekojen yhteys. Tämä estää sekä yhden syytteen perusteettoman laajentamisen että rikosten keinotekoisen monistamisen. Aineellisoikeudellinen yhtenäisyys on näytettävä ennen sen käyttöä rangaistuksen määrittämiseen.

Artikkeli on yleinen oikeusteorian ja käytännön tarkastelu. Yksittäinen asia vaatii relevanttina aikana sovellettavan lain ja rikoslain 2 artiklan huomioimista. Hypoteettiset esimerkit palvelevat vain oikeudellista analyysia eivätkä kuvaa todellisia tapauksia.