Vähäinen tapaus rikosvastuun eriyttämisen keinona

Avainsanat: Vähäinen tapaus; merkityksettömyys; yhteiskuntavaarallisuus; rikoslain 93 artikla; 55 artikla; 78a artikla; eriyttäminen.

1. Vähäinen tapaus on oikeudellisen luokituksen kysymys

Vähäinen tapaus eriyttää rikosvastuun teon yksilöllisen yhteiskuntavaarallisuuden perusteella. Se ei ole yleinen tuomioistuimen oikeus armollisuuteen eikä alhaisen arvon, aiempien tuomioiden puuttumisen tai vahingon korvaamisen automaattinen seuraus. Lakisääteisten edellytysten täyttyessä lievempää luokitusta on käytettävä; niiden puuttuessa se ei voi korvata toivottua kevyempää rangaistusta.

Lakisääteinen määritelmä löytyy 93 artiklan 9 alakohdasta. Arvio on olennaisesti vertaileva: vähäisten tai puuttuvien haitallisten seurausten tai muiden lieventävien olosuhteiden vuoksi tietyn tapauksen on osoitettava tavallisia vastaavan rikoksen tapauksia matalampaa yhteiskuntavaarallisuutta. Määritelmää sovelletaan yhdessä vähäisen muodon vahvistavien erityissäännösten kanssa. ^[1]

Artikkeli esittää, että arvio vaatii oikeudellisesti perusteltua vertailua, ei myönteisten henkilökohtaisten ominaisuuksien luetteloa. On selitettävä, mikä luonnehtii tietyn rikoksen tavallista tapausta ja miksi tutkittu toiminta jää olennaisesti sen tason alle.

2. Vähäinen tapaus ja merkityksetön teko

Vähäistä tapausta ei pidä sekoittaa 9 artiklan 2 kohtaan. Merkityksetön teko ei ole rikos, koska yhteiskuntavaarallisuus puuttuu tai on ilmeisen merkityksetön muodollisten tunnusmerkkien täyttymisestä huolimatta. Vähäinen tapaus on edelleen rikos, mutta laki eriyttää vastuun. Ero koskee rangaistusreaktion perustaa itseään. ^[1]

Siksi on virheellistä kuvata jokaista vähäistä rikosta «merkityksettömäksi rikkomiseksi». Tavallista alempi yhteiskuntavaarallisuus ei välttämättä merkitse ilmeisen merkityksetöntä yhteiskuntavaarallisuutta. Kyse on laadullisesta oikeudellisesta erosta, ei pelkästä sanallisesta vähättelystä.

Toisaalta erityisen vähäisen muodon puuttuminen ei syrjäytä 9 artiklan 2 kohdan itsenäistä soveltamista sen edellytysten aidosti täyttyessä. Säännös ei kuitenkaan voi luoda säätämätöntä lievempää luokitusta vain vähimmäisrangaistuksen vaikuttaessa korkealta. Kysymys on siitä, onko rikos olemassa lainkaan, ei rangaistuksen sopivuudesta.

3. Oikea vertailustandardi

Vertailun on koskettava vastaavaa rikostyyppiä ja sen sovellettavaa lakisääteistä muotoa. Ei ole vakuuttavaa väittää tiettyä väärää asiakirjaa vähäiseksi vain siksi, että se on lievempi kuin henkirikos, tai vähäarvoista omaisuusrikosta tavalliseksi siksi, että varkaus on yleensä yhteiskuntavaarallinen. Kumpikin vertailu ohittaa lain standardin.

«Tavallinen tapaus» ei ole tilastollinen keskiarvo, joka välttämättä pitäisi laskea tuomioiden joukosta. Se on normatiivinen ja arvioiva vertailukohta, joka johdetaan suojatuista suhteista, tyypillisestä loukkaamistavasta ja tunnusmerkistötekijöiden merkityksestä. Perustelun on oltava yksilöllinen ja arvioitavissa, ei vain toteamus vaarallisuuden olevan «ei tavallista matalampi».

Vertailun tulee tarkastella toteutustapaa, voimakkuutta, kestoa, kohdetta, seurauksia, motiiveja ja muita merkityksellisiä olosuhteita. 93 artiklan 9 alakohta ei supista arviointia pelkäksi omaisuusvahingoksi. Se ei myöskään vaadi kaikkien myönteisten tekijöiden samanaikaista olemassaoloa. ^[1]

4. Alhainen arvo ja vahingon puuttuminen eivät yksin ratkaise

Omaisuusrikoksissa arvo on tärkeä mutta ei ainoa tekijä. Tunkeutumistapa, uhrin haavoittuvuus, systemaattinen toiminta tai erityisen luottamuksen väärinkäyttö voivat muuttaa arviota. Toisaalta yleinen vetoaminen omaisuuden suojaan ei voi sulkea vähäistä tapausta pois, koska sama suoja koskee lievempää muotoakin.

Ei ole yleistä summaa, jonka alapuolella jokainen rikos olisi vähäinen. Tiettyjen säännösten erityiset arvorajat soveltuvat oman kohteensa mukaisesti eikä niitä voi ulottaa kaikkiin rikoksiin. Inflaatio tai yleinen käsitys «pienestä summasta» eivät myöskään korvaa yksilöllisen loukkauksen arviointia. ^[1]

Tekorikoksissa ylimääräisen aineellisen vahingon puuttuminen voi olla tyypillistä. Siksi se ei itsessään osoita tavallisia tapauksia alempaa vaarallisuutta. On arvioitava suoraan kosketettu suhde, esimerkiksi luottamus viralliseen todistamiseen, ja tapa, jolla sitä heikennettiin.

Tämä ei tarkoita, ettei tekorikos voisi koskaan olla vähäinen tapaus. Suppeampi johtopäätös on, ettei sellaisen seurauksen puuttuminen, jota laki ei edellytä, voi automaattisesti olla ratkaisevaa. Konkreettinen vaarallisuus on analysoitava kokonaisuutena.

5. Henkilökohtaiset olosuhteet ja myöhempi toiminta

Puhdas rikosrekisteri, myönteiset henkilökuvatiedot ja perheolosuhteet voivat olla merkityksellisiä, mutta eivät yksin tee vakavasti tehdystä teosta vähäistä tapausta. Laki vaatii tapauksen vertailevaa arviointia. Henkilötiedot on yhdistettävä tekotapaan, motiiveihin ja todelliseen yhteiskuntavaarallisuuteen, ei korvattava tätä tutkimista niillä.

Myös vahingon korvaamista on tarkasteltava sen ajankohdan ja kyseisen rikoksen perusteella. Se voi luoda erityisen lievennetyn rangaistuksen, vaikuttaa tapauksen arviointiin tai olla merkityksellinen rangaistusta määrättäessä. Samalle seikalle ei saa mielivaltaisesti antaa sitä oikeusvaikutusta, joka tuottaa halutun lopputuloksen. ^[1]

Vastakkainenkin vaara on olemassa: syytteen tunnustamatta jättämisen pitäminen esteenä vähäisen tapauksen luokitukselle. Puolustautumisoikeuden käytöstä ei saa rangaista. Tuomioistuimen on erotettava todellinen myöhempi vahingollinen toiminta tosiseikkojen tai oikeudellisen luokituksen prosessuaalisesta riitauttamisesta. ^[2]

6. Vähäinen tapaus, 55 artikla ja 78a artiklan vapauttaminen

55 artikla koskee rangaistusta poikkeuksellisten tai lukuisten lieventävien olosuhteiden ja muiden lakisääteisten edellytysten täyttyessä. Kyse ei välttämättä ole vähäisestä tapauksesta. Teko voi säilyttää perusluokituksen, vaikka tietty lakisääteinen vähimmäisrangaistus olisi osoitettujen perusteiden vuoksi suhteettoman ankara. ^[1]

Toisaalta vähäisen tapauksen ollessa olemassa oikea lievempi luokitus on valittava ensin. On lainvastaista hylätä se siksi, että samanlainen käytännön tulos voitaisiin saavuttaa perusrikoksen lievemmällä rangaistuksella. Luokituksella on itsenäiset seuraukset eikä sitä voi korvata rangaistuksen tarkoituksenmukaisuudella.

78a artikla on kolmas mekanismi, jolla on omat edellytyksensä rikosvastuusta vapauttamiselle ja hallinnollisen rangaistuksen määräämiselle. Teko säilyy rikoksena. Jokainen vähäinen tapaus ei salli tätä vapauttamista eikä jokainen 78a artiklan soveltaminen osoita vähäistä tapausta. Järjestys on oikea luokitus, erityisedellytysten tutkinta ja vasta sitten vastaava seuraus. ^[1]

Tiettyjen omaisuusrikosten 218b artiklan erityisjärjestelmä on toinen erillinen peruste. Se vaatii omat arvoon, palauttamiseen ja muihin seikkoihin liittyvät edellytyksensä. Se ei luo yleistä sääntöä, joka muuttaisi jokaisen vähäisen rikoksen automaattisesti hallinnolliseksi rikkomukseksi. ^[1]

7. Jatkettua toimintaa arvioidaan näytettynä kokonaisuutena

Jatketun rikoksen ollessa olemassa yksittäisiä episodeja ei voi eristää keinotekoisesti, jotta kukin näyttäisi pieneltä ja kokonaistoiminta menettäisi merkityksensä. Ensin on näytettävä 26 artiklan yhtenäisyys ja sitten arvioitava kokonaisuus. Näyttämättömiä episodeja ei saa käyttää vähäisen tapauksen luokituksen hylkäämiseen. ^[1]

Pelkkä toistuminen ei välttämättä riitä kategoriseen johtopäätökseen jokaisessa asiassa. Määrä, ajanjakso, mekanismi ja kokonaisseuraukset ovat merkityksellisiä suhteessa tiettyyn rikokseen. Perustellun ratkaisun on selitettävä, miksi nämä piirteet sijoittavat tapauksen tavanomaiselle tai matalammalle yhteiskuntavaarallisuuden tasolle.

8. Notaarin todistusta koskeva oikeuskäytännön esimerkki

Korkeimman kassaatiotuomioistuimen kolmannen rikosjaoston tuomio nro 664, 29. joulukuuta 2010, rikosasia nro 686/2010, vahvisti 311 artiklan perusmuodon luokituksen vähäisen muodon sijasta. Kahdeksaa väärää notaarin todistusta koskevassa asiassa tuomioistuin arvioi todistamistehtävän merkitystä; näytetyn myöhemmän omaisuusvahingon puuttuminen ei itsessään osoittanut vähäistä tapausta. ^[3]

Tuomio ei luo sääntöä, joka poikkeuksetta sulkisi vähäiset tapaukset pois aina notaarin tai virallisen asiakirjan yhteydessä. Se havainnollistaa tarvetta verrata yksilöllistä suojattua suhdetta eikä vain taloudellista tulosta.

9. Miten arvio on perusteltava

Luotettava käytännön lähestymistapa alkaa sovellettavan rikoksen ja vähäisen muodon saatavuuden tunnistamisesta. Sitten esitetään kaikki tosiasialliset piirteet, jotka vähentävät tai lisäävät yhteiskuntavaarallisuutta suhteessa tavalliseen tapaukseen. Lopuksi selitetään yhteisvaikutus. Luettelo, joka päättyy perustelemattomaan «siksi tapaus on vähäinen» -päätelmään, ei riitä.

Puolustuksen pyynnön tulee olla yksilöllinen. On hyödyllistä erottaa ensisijainen väite, ettei 9 artiklan 2 kohdan nojalla ole rikosta, vaihtoehtoinen pyyntö lievemmästä luokituksesta ja erillinen kanta rangaistuksen määräämiseen. Niiden esittäminen vaihtoehtoisina oikeudellisina perusteluina estää eri perusteiden sekoittamisen.

Myös syyttäjän ja tuomioistuimen on vastattava olennaisiin perusteluihin eikä vain vedottava kyseisen rikostyypin torjunnan julkiseen merkitykseen. Yleinen pelotevaikutus ei syrjäytä yksilöllistä luokitusta. Rikosprosessilain perustelu- ja epäilyksettömän näytön vaatimukset koskevat myös tapauksen arvioinnin taustalla olevia tosiseikkoja. ^[2]

10. Johtopäätös

Vähäinen tapaus on täsmällisen, ei mielivaltaisen, rikosvastuun keventämisen keino. Soveltaminen vaatii vertailua vastaavan rikoksen tavallisiin tapauksiin ja näytettyjen olosuhteiden kokonaisarviointia. Alhainen arvo, puhdas rekisteri ja vahingon korvaaminen ovat mahdollisia perusteluja, eivät automaattisia kaavoja.

Erottaminen merkityksettömyydestä, poikkeuksellisesta lieventämisestä ja hallinnollisella rangaistuksella vapauttamisesta on ratkaisevaa. Oikea järjestys näyttää ensin rikosluonteen ja täsmällisen luokituksen ja sitten sallitun seuraamusjärjestelmän. Yksilöllinen oikeudenmukaisuus saavutetaan näin lain kautta eikä sen kategorioita kiertämällä.

Artikkeli on yleinen oikeusteorian ja käytännön tarkastelu. Yksittäinen asia vaatii relevanttina aikana sovellettavan lain ja rikoslain 2 artiklan huomioimista. Hypoteettiset esimerkit palvelevat vain oikeudellista analyysia eivätkä kuvaa todellisia tapauksia.